lauantai, 3. tammikuu 2009

Ei otsikkoa

 

 

UUSI BLOGIMME ON AVATTU!!!!!!

Osoitteessa
http://miramaaranen.blogspot.com/

perjantai, 2. tammikuu 2009

ERInomaista vuotta 2009!!

Uusi Vuosi on jo vietetty raketteja ampumalla. Nyt alkaa puhaltaa uudet tuulet!

Vuoden aloitan ystäväni Hannelen ("Hansun") kanssa Kajaanin KV näyttelyssä. Tavoitteena olisi saada "Hansun" koirasta Siiristä valio. Saa nähdä kuinka meidän käy. Sekä toimin tietenkin Paten puikoissa. Paten kanssa on ilo liitää, sillä Pate esittää itse itsensä. Hieno jätkä, sanoisinko.

Ulkomaan reissuja on vuoden mittaan tulossa enemmän kuin viime vuonna. Niitä odotan innolla! Sekä tietenkin kaikkia kotimaan näyttelyitä!

Tammikuussa on myös täällä "kotikylillä" näyttely(ryhmis). Toimin taas ainenkin Paten puikoissa, saa nähdä pystyykö Hansu menemään itse kehään. Seuraavana päivänä toimin Juvan näyttelyssä rokotusten tarkastuksessa.

.
.
.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

lauantai, 20. joulukuu 2008

Voittoisa Voittaja-08

Päätimme vuoden Messukeskuksessa järjestettävään Voittaja-08 näyttelyyn. Lähdimme aamulla ajelemaan kohti Helsinkiä jo aikaisin, jotta kerkeisimme ajoissa perille. Matka sujui hyvin ja saavuimme perille. Havanneesi kehät alkoivat, ja ekana oli pennut, tai oikeastaan pentu. Sitten olikin meidän vuoro, ja Owe sai jälleen ensimmäisen ERInomaisen koko rodusta. Sen jälkeen oli jalat lähteä alta, huumorintajuisen tuomarin Svend Løvenkjær, Tanskasta sijoittaen meidät Junnu ykkösiksi, täten Owen nimen eteen saa lisätä JV-08!! Fiilikset olivat katossa! Seuraavaksi tietysti odottelimme pu-kehää. Owella meni sielläkin mitä mahtavemmin, Owe nimittäin voitti urokset saaden toisen sertin sekä tittelin V-08!! Tippa tuli silmään, ja oli ihanaa kuulla kaikkia onnitteluita!! Kiitos siis kaikille onnitelleille. Seuraavaksi oli Rop-Vsp kehä, jossa Owe sai VSP:n!! HUIPPUA!!! Ei voi kyllä makeammin vuotta lopettaa! Owen taakse jäi kaikki hienot valiot, ja osa valiouroksista sai EH:n, joten tuomari ei ainenkaan jakanut ERIä!! Hieno reissu :) Olihan sitten kehän jälkeen pakko käydä ostamassa JV-08 ja V-08 ruusukkeet ja sen jälkeen otettava kuva :) Ohessa siis kuva Owesta kaikkineen palkintoineen!

 

 2161838.jpg
Kiitos jälleen kaikista kuvista kuuluu Jouko Savirinteelle! Kiitos!!!

Kiitos seurasta Heinolaan Kaimalle ja Joukolle, Seijalle ja Miialle, Marittalle ja Iidalle :) :) Otetaan ensi vuonna uusiksi? :)

lauantai, 6. joulukuu 2008

Hyvää Joulua / Merry Christmas!

Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katselen tähtien hopeista nauhaa,
toivotan jouluusi lämpöä, rauhaa.

2123262.jpg

tiistai, 25. marraskuu 2008

Erinomainen Jyväskylä KV 22.-23.11.-08

Kävimme Jyväskylässä.. Mitään erikoista menestystä ei saatu, Owe sai ERIn, muttei enää sijoittunut. Mutta oli ihanaa nähdä kaikkia ystäviä pitkästä aikaa! :) Kiitos kaikille, etenkin Heinolaan Miralle ja Heinolan-Kepolle, Joukolle! Kiitti Jouko taas kuvista :)

2094130.jpg
(c) Jouko Savirinne

Sunnuntaina lähdin Atrin Pian kyydissä näyttelyyn. Oli muuten aika hurja keli, lunta satoi ja tuuli todella paljon. Onnea Pialle Uunon menestyksestä :) Hienosti komea jätkä esiintyi :)

  • Free Website Counters
    Laskuri avattu 24.12.-08

    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
    Lue vieraskirjaa

    Kirjoita vieraskirjaan


    Siirry Picasa Galleriaamme
    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


    Blogin ylläpitäjä
    Minä, eli Mira, ylläpidän tätä blogia. Kirjoitan tänne meidän viimeisimpiä uutisia. Harrastan kaikkea koiriin liittyvää ( näyttelyitä ja tokoa, mätsäreissä junior handleria ). Näyttelyitä olen harrastanut ensimmäisen koirani Assin saavuttua meille. Olen esittänyt useita eri rotuja : Bichon Havanais, Kääpiösnautseri, Suursnautseri, Harmaa Norjan Hirvikoira, Coton De Tulear, Pinseri, Kääpiöivillakoira ja Kooikerhondje. Eniten olen noista kuitenkin perehtynyt omaan rotuumme, Havanneesiin ja Pinseriin :) Hansulle kiitos Pinsereitten "esittelystä". Jos tarvitset auttavaa kättä, laita reippaasti meiliä osoitteeseen : mira.maaranen ( at ) gmail.com ( korvaa ( at ) @-merkillä )


    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


    Pienenkorven Assi "Assi"
    Assi on syntynyt 10.1.2004.
    Assi on luonteeltaan pomotteleva, ja aika hallitseva. Assi tykkää kovasti rapsuttelusta ja hyvänä pidosta. Kauheasti Assi ei pidä pesusta, mutta onhan sekin aina pakko tehdä. :)
    Assi on pärjännyt mielestäni ihan hyvin näyttelyissä, paras tulos on Sert ja Vsp :) Assi on ollut myös pentuna Rop-Pentu :) Assilla on myös yksi pentue. Assin kanssa olemme harrastaneet näyttelyitä, jotka ovat toistaiseksi tauolla, katsotaan sitten Veteraani-iässä. Sekä Tokoa, se on meidän harrastuksemme, Assi on syttynyt täysin tokoon :)


    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


    FIN MVA Pienenkorven Tipsu "Tara"
    Tara on meidän symppis tyttö. Taran täytyy aina saada kaikki huomio itseensä :) Tara on syntynyt 5.10.2004. Tara on luonteeltaan oikein ihana, sydämen sulattaja. Tara on pärjännyt näyttelyssä hienosti, Tara on Suomen Muotovalio, Fin Mva, 2 x Vsp, Rop, 3 x Sert, 2 x vara-sert, vara-cacib, sekä useita Erinomaisia. Taralla on yksi pentue.


    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


    EST-JV08 Cemilla Adrianna "Aada"
    Aada on meillä sijoituksessa :) Aada on syntynyt 13.6.2007. Aada on luonteeltaan hieman kuin Assi, yrittää saada valtaa. Mutta Aada on todella kiltti :) Aadan on pärjännyt näyttelyissä ihan tavallisesti, Aadalla on pari Eriä ja Aada oli minun kanssa Tallinnan Voittajanäyttelyssä kesällä, ja Aada oli Rop-Juniori, sai Juniori-Sertin ja oli PN-2, Alman ( Bayarin Alma Angelica) voittaessa nartut ja ollen Vsp :)


    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


    JV-08, V-08 Chewbaccas Keep Fit Kermit "Owe"
    Owe on Ruotsin tuontiuros, ja yhteisomistuksessa Kennel Bayarin kanssa :) Owe on syntynyt 10.12.2007, eli joulun alla :) Owe on luonteeltaan mitä mainioin, häntä heiluu 24/7, hyvä ettei nukkuessakin :) Owe oli pentuluokissa 6 x Rop-Pentu :) Owe oli ensimmäisessä näyttelyssä Hämeenlinnan ryhmänäyttelyssä ensimmäistä kertaa Juniori-luokassa, 10 kk iässä Jun/Eri-1, Pu-1, Rop ja Sert. Owe jaksoi hienosti mennä vielä ryhmäkehässäkin, muttei suoritustamme palkittu, joka ei kyllä haittaa minua yhtään, sillä Owe oli niin hienosti koko päivän :)


    ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

  • Henkilötiedot

  • Tagipilvi